Eläkelaskuri laskee arvion

Voit eläkelaskurissa laskea arvion yksityisten työeläkelakien mukaisesta vanhuuseläkkeestä. Arvio on nimensä mukaisesti arvio ja kertoo tulevan vanhuuseläkkeesi suuruusluokan. Näin syystä, että mm. tulevien vuosien ansiosi muuttunevat työurasi jatkuessa. Myös työeläkemaksu ja indeksi muuttuvat ja nekin vaikuttavat aikanaan maksettavan eläkkeesi suuruuteen. Laskuri käyttää näissä laskemishetken tietoja.

Laskuri laskee vain vuoden 2005 alusta voimaan tulleen lainsäädännön mukaista karttumaa, jollet ole vielä eläkkeellä. Se tekee sen sillä oletuksella, että siirryt eläkkeelle aikaisintaan 63-vuotiaana. Löydät tiedot vuoden 2004 loppuun mennessä karttuneesta eläkkeestäsi esimerkiksi työeläkeotteelta, joka lähetetään vuosittain kotiin niille Suomessa asuville, jotka ovat työskennelleet yksityisillä aloilla.

Julkisten alojen eläkkeistä saa tietoja Kuntien eläkevakuutuksesta ja Valtiokonttorista.

Tämä laskuri laskee vain työeläkkeesi määrän. Saat lisätietoja kansaneläkkeestä Kansaneläkelaitoksesta.

Käynnistä laskuri  ja seuraa siinä olevia ohjeita (vaatii selaimen JavaScript-tuen).

http://www.elaketurvakeskus.fi/Page.aspx?Section=62471 05.09.2010 15:13